perjantai 12. helmikuuta 2016

Vai että tälläistä!

Onhan se outoa yhtäkkiä kirjoitella tänne taas. Eli tosissaan voitte varmasti huomata, ettei blogi ole ollut aktiivisena moneen vuoteen. Hassua kyllä eksyin tänne - linkki johti toiseen, joka johti toiseen ja kolmanteen ja lopulta löysin itseni todellakin tästä kirjoittamassa postausta noin kolmen vuoden jälkeen.

Koomista oli huomata, että uusimmat kommentit postauksiini ovat tulleet viime vuodelta, että joku on vielä käynyt täällä! Itse olin unohtanut kokonaan blogini olemassaolon :D

Pullip harrastukseni on kuitenkin jo jäänyt taakse, saa nähdä - ehkä innostun siitä vielä joskus. Kaikkea hyvää ihmisille ja toivottavasti törmäillään jonkun yhteydessä!!

perjantai 1. helmikuuta 2013

Se saapui!!

Vihdoinkin viikkojen odotus palkittiin ja Maretti saapui kotiin. En jaksa kirjottaa teille nyt enempää. Hyväksykää se ;)











tiistai 15. tammikuuta 2013

Kisa- chan shoot

Katos vaan! Jo toinen postaus viikon sisällä! Alkoi nimittäin jälleen nuket kiinnostamaan ja sain sitten yhdentoista paikkeilla idean ryhtyä kuvaamaan Kisaa n___n"
Toivotaan sitten, että en herättänyt ketään perheen jäsentä kun täällä yöllä rapistumista tavaroita.
Laatu on sitten sitä iphone laatua, että toivon vaan, että te kestätte, koska kamera ei suostu toimimaan kunnolla. Mutta nyt jotakin selitystä siihen shoottiin. Eli ideana oli kuvata Kisaa stockeissa ja vähän muissakin asuissa ja voitte kuvitella vain, minkälaista tuskaa oli pukea Kisa Utaun stockeihin. Mutta nauttikaa ~
Ja shootin lopussa komeileekin sitten minun pärstäni ;)









































maanantai 14. tammikuuta 2013

Ei nyt ihan onnistu :3

Heippa vaan kaikille ja olen jälleen päivitellyt todella usein ;) olen edelleenkin pahoillani, mutta koulu ja harrastukset ovat vieläkin netin edellä. Jouluna sain kuitenkin iPhonen ja olen myös omistanut järkkärin jo hetken, mutta tuo järkkäri ei suostu lataamaan kuvia koneelle, joten saatte tyytyä iPhonen laadukkaisiin kuviin XD



maanantai 10. syyskuuta 2012

Sorry but i am very busy, but now on, i still try

Olen pahoillani, että olen huono bloggaaja ja tiedän sen hyvin. En ole hyvä kuvaamaan, tekemään tarinoita enkä pitämään blogia ja olen pahoillani tästä, mutta minulla on kiireitä koulussa ja käyn usein treeneissä ja aikaa jää vähän kuvailemaan nukkeja. Sen lisäksi olin kesällä kokoajan joko ulkomailla tai sukukokouksessa. Olen pahoillani tästä, mutta nyt kun koulut alkaa, voisin ottaa rutiinikseni päivitellä blogia.

Mutta mutta, onhan tässä aihetta iloitakkin, nimittäin minulla oli synttärit kesällä ja sain paljon rahaa nukkeen. Valitettavasti Macaron saa odottaa vielä jouluun, koska regerneration Paja ilmestyi ja tämähän on ollut minun ikuinen unelmani. Ja tarinoissa olen niin surkea, joten saatte tyytyä Kisa- chan shoottiin :D

Ja tässä siis shoot :D

Lisää kuvateksti


Faceup :D








Ihanat töppöset <33



Siinähän se :D mitäs mieltä olette uudesta nukestani? Btw ensikerralla postaan Utaun uudella ja pysyvällä peruukillaan sekä hänen uudella meikillään :3 Mitäs muuta toivotte postaukseen ?

maanantai 28. toukokuuta 2012

I AM BACK

Utaun obitsuongelma korjattu joten voin taas hyvillä mielin jatkaa postaamista :3
Photoshoot on lyhyt ja peruukki vaihtuu jossain välissä, mutta älkää antako sen häiritä nwn~
Lopussa kuvia utaun uudesta meikistä :33 Nauttikaa :)









Ja tämä on tanssiesityksestäni saatu ruusu ;3

Sitten vielä lupailin niitä meikkikuvia :3



Nämä jalat saattavat teidät nytten blogin loppuun jtn kommentoikaas lapsoset ~